*

mervisyväranta

Palomiesten ravitsemukseen pitää kiinnittää erityistä huomiota

(Mielipidekirjoitukseni Länsiväylässä 2.4.)

Länsiväylässä 26.3. käsiteltiin palomiesten ammattikunnon ylläpitämistä säännöllisellä liikunnalla. Ammattikunnon ylläpitämisen tärkeys on palolaitoksilla ymmärretty ja siitä huolehditaan. Artikkeliin haastateltu palomies nostaa kuitenkin esiin toisen tärkeän ja vähemmälle huomiolle jääneen asian: palomiesten ravintotietouden.

Palomiesten ravitsemukseen olisikin syytä kiinnittää huomiota. Runsaan liikunnan takia he ovat lähes samassa tilanteessa kuin huippu-urheilijat, joiden kohdalla ravitsemusneuvonta ja lisäravinteiden käyttö ovat jo itsestäänselvyys.

Palomiesten ravitsemus on erityisen tärkeää myös siksi, että palomiesten työhön liittyy kasvanut syöpäriski, ja useat tutkimukset viittaavat tiettyjen ravintotekijöiden syövältä suojaavaan vaikutukseen (esimerkiksi vitamiinit C, D, E). Palomiesten syöpäriskiä kasvattaa paitsi vuorotyö (mahdollinen syöpäriski Kansainvälisen syöpätutkimuslaitoksen mukaan), myös palokohteen ilmassa olevat kemikaalit, jotka kulkeutuvat palomiesten elimistöön muun muassa sammutuspuvun pinnalta.

Edellä mainituista syistä olisi ehdottoman tärkeää, että palomiehet saavat tarvitsemansa ravintotekijät paitsi ravinnosta, myös henkilökohtaisesti valikoiduista lisäravinteista. Tämän ei tarvitse perustua mutuun, sillä ravintotekijöiden määriä voidaan mitata vaikkapa verikokein. Lisäksi on mahdollista mitata veressä ja kudoksessa olevien myrkkyjen määrää, ja joitakin myrkkyjä voidaan jopa poistaa kehosta kelaatioterapian avulla (kuten lyijyä ja elohopeaa).

Jatkossa työnantajan tulisikin kartoittaa palomiesten henkilökohtainen syöpäriski sekä etsiä keinoja sen vähentämiseen, ottaen huomioon palomiesten ravitsemus. Lisäksi olisi syytä tutkia syöpäriskiä vähentäviä ravintotekijöitä palomiehillä. Tällainen tutkimus voisi olla jatkoa Työterveyslaitoksessa nyt alkavalle tutkimukselle, jossa kartoitetaan suomalaisten palomiesten altistumista syöpävaarallisille aineille palomiestyössä. 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat