Hyvä lapsuus jokaiselle, ja stoppi eriarvoistumiselle
Minun lapsuuteni oli onnellinen ja ympärilläni oli välittävä perhe sekä muita läheisiä sukulaisia. Lapsuuteni kodista ja ympäristöstä olen saanut hyvät elämän eväät. Näin tulisi olla jokaisella lapsella Suomessa. Valitettavasti eriarvoistuva lapsuus on tätä päivää, ja yhä suurempi osa lapsista saa toisia huonommat eväät elämään.
Lapsiasiainvaltuutettu on vuosikirjassaan (2014) Eriarvoistuva lapsuus tuonut esiin hyviä ja huonoja puolia suomalaisesta lapsuudesta. Vaikka valtaosalla lapsista meneekin hyvin, myös useita huolenaiheita löytyy. Muun muassa pienituloisissa perheissä elävien lasten osuus on kasvanut pitkällä aikavälillä, ja se on nyt jo 9 %. Lisäksi 3 % lapsista elää perheissä, joissa on vakavia elintasovajeita (yhteensä yli 30 000 lasta).
Lapsiasiainvaltuutetun mukaan elintason puutteiden korjaamiseksi tulisi mm. tarkistaa perhe-etuuksien tasoa (indeksikorotukset). Itsekin pidän tätä tärkeänä toimenpiteenä.
Huonon elintason yleistyminen on ilmeisestikin vaikuttanut siihen, että lastensuojelun työtaakka on kasvanut huomattavasti 90-luvulta lähtien. Avohuollon asiakkaina on jo 7 % alaikäisistä, ja huostaanotettuina 1 %, vajaa 11 000 lasta. Lasten ja lastensuojelun tilannetta ajatellen olisi erityisen tärkeää saada perheelle tukea mahdollisimman aikaisessa vaiheessa, ja esim. kotipalvelua voitaisiin tarjota ilman lastensuojelun asiakkuuttakin.
Elintason ohella myös lastemme terveydentilassa on joiltain osin toivomisen varaa. Lasten itsemurhat ovat yhtä yleisiä kuin liikennekuolematkin (yli 40 lasta vuodessa), ja erityisesti 11-19-vuotiaiden poikien itsemurhat ovat suhteellisen yleisiä kansainvälisesti vertailtuna. Tyttöjä taas vaivaa masennus, kun joka viides yläkouluikäinen tyttö on masentunut (pojista yksi kymmenesosa). Lisäksi lasten ylipaino on yleistynyt voimakkaasti, etenkin poikien; samoin huumekokeilut ovat lisääntyneet.
Onkin selvää, että meidän tulee jatkossa panostaa erityisesti lasten terveyteen ja terveyskasvatukseen. Kouluterveydenhuollolla pitäisi olla riittävät resurssit tämän tärkeän tehtävän toteuttamiseen (erityisesti koululääkärille on vaikea päästä, vajaa 40 % kahdeksas- ja yhdeksäsluokkalaisista kokee tämän melko tai erittäin vaikeaksi). Samalla meidän tulisi huolehtia myös vanhempien terveydestä ja terveistä elintavoista, sillä lapsi seuraa näissä asioissa vanhempiaan.
Lastemme elinympäristö ei aina ole turvallinen, vaikka sen pitäisi olla. Kolmasosa ammattiin opiskelevista tytöistä ja neljäsosa lukiolaistytöistä on kokenut seksuaalista väkivaltaa. Pojista sitä on kokenut 6-11 prosenttia. Kotona lapset kokevat aiempaa vähemmän väkivaltaa, mutta edelleen lapsia kuritetaan ruumiillisesti kotona: joka kymmenes 6-luokkalainen ja joka viides 9-luokkalainen on kokenut kotonaan kuritusväkivaltaa (esim. tukistaminen tai lyöminen). Ja koulukiusaaminen ei ole vähentynyt, päinvastoin – toistuvasti koulukiusattujen osuus on kasvanut (7 % kahdeksas- ja yhdeksäsluokkalaisista).
Lasten ympäristö pitääkin saada nykyistä turvallisemmaksi. Erityisesti pitäisi selvittää seksuaalisen häirinnän ja hyväksikäytön tilannetta ja toimenpiteitä jokaisen lapsen koskemattomuuden turvaamiseksi. Lasten kotona kokemaa väkivaltaa voidaan ehkäistä mm. riittävällä lapsiperheiden tukemisella, esim. kotipalvelun resurssien turvaaminen auttaa (kunnat eivät enää juurikaan kustanna kotipalvelua, nimittäin v. 2012 vain 9000 perhettä sai kotipalvelua, kun v. 1990 sitä sai 52 000 perhettä). Koulukiusaamisen ehkäisemiseksi on tärkeää parantaa paitsi koulun työntekijöiden, myös lasten vanhempien valmiuksia puuttua kiusaamiseen.
Suomalaista koulua pidetään pääosin laadukkaana. Silti kouluillakin on puutteensa. Alakouluissa on yhä liian suuria opetusryhmiä, ja 12 % opetusryhmistä ylittää suositellun ryhmäkoon (20-25 oppilasta). Lisäksi lastemme lukutaito on heikentynyt. Vuonna 2012 joka viides poika suoriutui heikosti PISA-lukutaitotestistä, ja joka kahdeskymmenes tyttö. Myös peruskoulusta ilman päättötodistusta eronneiden osuudet ovat kasvaneet.
Kouluakin siis tulisi kehittää edelleen. Erityisesti alakoulussa on turvattava suositusten mukainen ryhmäkoko, ja ideaali olisi maksimi 20 lasta ryhmässä. Kuntakohtaisia laatueroja pitäisi kuroa umpeen, ja resurssien pitäisi riittää erilaisten oppijoiden ohjaamiseen.
Ennen koulua lähes kaikki lapset ovat päivähoidossa. Laadukas päivähoito ehkäisee lasten eriarvoistumista. Päivähoidossa esiintyy kuitenkin merkittäviä laatueroja, ja yksi tekijä päivähoidon laadussa on riittävä henkilökunnan määrä, johon ei aina päästä (ns. suhdeluvut voivat ylittyä). Päivähoidon laatuun tulisikin panostaa huomattavasti nykyistä enemmän.
(Tekstin tilastotiedot: Lapsiasiainvaltuutetun vuosikirja 2014. Eriarvoistuva lapsuus.)
Kommentit (0)